Takuu ja virhevastuu – tarkkana takuuasioissa

  • 0
  • 6.10.2015

Myyjän vastuu myymästään tuotteesta ja siinä ilmenneistä virheistä herättää jatkuvasti kysymyksiä. Monesti takuuta ja virhevastuuta koskevia sääntöjä käsitellään yhdessä sekoittaen ne toisiinsa. Takuuta ja virhevastuuta joudutaan toki usein arvioimaan samanaikaisesti ja niillä on paljon liittymäkohtia, mutta näitä vastuuperusteita koskevat omat erilliset säännöt. Tässä artikkelissa käydään läpi takuun ja virhevastuun suhdetta sekä takuun erilaisia käyttötarkoituksia.

Takuu on myyjän antama vapaaehtoinen lisävakuus tuotteen käyttökelpoisuudesta ja toimivuudesta. Takuun antaja voi itse päättää, minkä sisältöisen takuun hän tuotteelleen antaa, koska kyse on lainmukaisten vaatimusten ylittävästä suojasta. Takuu voidaan esimerkiksi rajata koskemaan vain tiettyjä tuotteen ominaisuuksia ja takuulle määritellään vakiintuneesti tuotteesta riippuen tietty ajanjakso, jolloin se on voimassa.

Toisaalta jokaista tuotteen myyjää koskee lainmukaiset virhesäännökset. Tuotteen täytyy muun muassa vastata sitä mitä siitä on sovittu. Tuotteen ominaisuuksista ja virheistä säädetään tarkemmin mm. kauppalaissa (4 luku 17 §) sekä kuluttajien osalta kuluttajansuojalaissa (5 luku 12 §).

Mikäli tuotteella ei ole takuuta, määräytyy myyjän vastuu tuotteen ominaisuuksista lainmukaisten virhesäännösten perusteella. Kuluttajan ja elinkeinonharjoittajan välisessä suhteessa tulee noudatettavaksi kuluttajansuojalaki ja muissa henkilösuhteissa irtaimen kaupan kohdalla lähtökohtaisesti kauppalaki.

Takuun antaminen tuotteelle vaikuttaa monella eri tavalla ostajan ja myyjän väliseen suhteeseen. Takuulla on ensinnäkin vaikutusta osapuolten väliseen näyttövelvollisuuteen: mikäli tavarassa on takuun piiriin kuuluva virhe, myyjä voi vapautua vastuusta ainoastaan silloin, jos hän kykenee osoittamaan, että virhe tuotteessa johtuu ostajan puolella olevasta syystä (tavaraa on käsitelty vastoin käyttöohjeita tms.). Ostajan ei myöskään tarvitse kyetä osoittamaan, että virhe olisi ollut tavarassa jo ostohetkellä. Koska virhe voi syntyä vasta ostohetken jälkeen myyjän kuitenkin vastatessa virheestä takuun perusteella, voidaan sanoa, että takuu lykkää vaaranvastuun siirtymistä takuuehdoissa mainitussa laajuudessa ja takuuehtojen osoittaman ajan. Vaaranvastuulla tarkoitetaan vastuuta siitä, kumpi osapuoli – myyjä vai ostaja – joutuu kärsimään vahingon, jos tuote huononee osapuolista riippumattomista syistä.

Lainmukaiseen virhevastuuseen vedottaessa puolestaan ostajalla on näyttövelvollisuus siitä, että tavarassa on ollut virhe vaaranvastuun siirtyessä. Näyttövelvollisuus on siis tässä kääntynyt toisinpäin. Toisaalta mm. kuluttajansuojalaissa on kuluttajan asemaa parannettu seuraavalla olettamasäännöksellä: virheen oletetaan olleen olemassa vaaranvastuun siirtyessä ostajalle, jos se ilmenee kuuden kuukauden kuluessa tästä ajankohdasta, jollei toisin osoiteta tai oletus ole virheen taikka tavaran luonteen vastainen. Näin kuluttajan näyttövelvollisuutta on lievennetty merkittävästi.

Edelleen takuun ja virhevastuun väliseen suhteeseen liittyy kysymys siitä, onko myyjä vastuussa virheestä vielä takuuajan jälkeen. Takuun päättyminen ei poista virhevastuuta, vaan virhevastuu on, kuten todettua, takuusta erillinen asia. Ostaja voi siis vedota lain mukaiseen virhevastuuseen myös takuun jälkeen. Edelleen myös takuuseen voi lähtökohtaisesti vedota, vaikka takuuaika olisi päättynyt, mikäli voidaan osoittaa, että virhe on ilmennyt takuuaikana. Se, että vaatimus esitetään vasta takuuajan päättymisen jälkeen, ei poista myyjän vastuuta. Luonnollisesti vaatimus tulisi kuitenkin aina esittää mahdollisimman nopeasti virheen havaitsemisen jälkeen, jotta vältytään oikeudenmenetyksiltä.

Takuulla voi olla merkitystä myös korvattavien vahinkojen ja vahinkoihin liittyvän näyttövelvollisuuden osalta. Kun mietitään mahdollisesti myyjän korvattavaksi tulevia vahinkoeriä, täytyy ensin tehdä erottelu välittömien ja välillisten vahinkojen välillä. Näitä vahinkoeriä koskee mm. kauppalain ja kuluttajansuojalain mukaan erilaiset vastuuperusteet. Myyjän vastuu välittömistä vahingoista on suhteellisen ankaraa ja näiden vahinkojen korvausvelvollisuus myyjän on melko vaikea välttää virhevastuunsa perusteella. Toisaalta välillisten vahinkojen osalta, jotka voivat monessa tapauksessa muodostaa selkeästi suurimman vahinkoerän, myyjä on virhevastuun perusteella korvausvelvollinen vain, jos vahinko johtuu huolimattomuudesta myyjän puolella tai jos tavara kaupantekohetkellä poikkesi siitä, mihin myyjä on erityisesti sitoutunut.

Kuten yllä olevasta viimeisestä lauseesta voi huomata, välilliset vahingot kuuluvat myyjän korvausvelvollisuuden piiriin automaattisesti, jos tavara poikkeaa siitä, mihin myyjä on erityisesti sitoutunut. Muun muassa markkinatuomioistuin (nyk. markkinaoikeus) sekä kuluttajavalituslautakunta (nyk. kuluttajariitalautakunta) ovat lähteneet siitä, että takuu on tällainen myyjän antama erityinen sitoumus. Takuun perusteella myyjä olisi siten lähtökohtaisesti velvollinen korvaamaan kaikki vahingot, sekä välittömät että välilliset. Tältä osin korkein oikeus on kuitenkin antanut mielenkiintoisen ratkaisun KKO 2004:123, jossa kuluttajakauppaan liittyen arvioitiin sitä, mitä laissa esitetyllä ilmaisulla ”mihin myyjä on erityisesti sitoutunut” tarkoitetaan. Lisäksi tapauksessa nousi esiin takuuehtojen kannalta usein ajankohtaistuva kysymys siitä, miten on tulkittava tilannetta, kun myyjä takuuehdossaan rajoittaa välilliset vahingot korvausvastuunsa ulkopuolelle. Juurihan yllä on todettu, että lain mukaan myyjä vastaa välillisistä vahingoista erityisen sitoumuksensa perusteella, jollaisena myös takuuta on pidetty.

Kyseisessä korkeimman oikeuden tapauksessa markkinaoikeus ensimmäisenä oikeusasteena arvioi, että yrityksen esittämä takuuehto voitiin tulkita myyjän erityisesti antamaksi sitoumukseksi. Koska lain mukaan myyjä on tässä tilanteessa velvollinen korvaamaan välillisetkin vahingot, markkinaoikeus kielsi yritystä uhkasakon nojalla käyttämästä takuuehdoissaan lausetta, jossa välillisten vahinkojen korvausvastuu takuukorjausten yhteydessä suljettiin vastuun ulkopuolelle.

Korkeimman oikeuden näkemyksen mukaan puolestaan tässä tapauksessa takuusitoumuksesta ei ollut luettavissa, että yritys olisi sitoutunut vastaamaan tuotteen jostakin tietystä ominaisuudesta. Korkeimman oikeuden mukaan takuuehdoissa kirjattiin lähinnä auki se, että tuote täyttää sille jo laissa muutenkin asetetut vaatimukset. Edelleen korkein oikeus toteaa vielä, että kuluttajansuojalain 5 luvun 20 § rajaa erityiseen sitoumukseen perustuvan vastuun tapauksiin, joissa tavara jo kaupantekohetkellä poikkesi sovitusta, ja siis tapauksiin, joissa tavaralla ei tuona ajankohtana ollut sellaista erityistä ominaisuutta, johon myyjä oli sitoutunut. Myyjä oli puolestaan toimivuustakuun perusteella sitoutunut korjaamaan tavaran virheet riippumatta siitä, onko vian alkusyy ollut olemassa jo kaupantekohetkellä vai onko se syntynyt myöhemmin takuuaikana. Kuluttajansuojalain 5 luvun 20 §:ssä säädetty erityiseen sitoumukseen perustuva vastuu välillistä vahingoista on siten luonteeltaan erilainen kuin toimivuustakuuseen perustuva sitoumus, jollaisesta nyt on kysymys.

Jotta myyjä takuuehdon perusteella olisi vastuussa myös välillisistä vahingoista, takuun täytyy siten olla tarpeeksi yksilöity ja sen täytyy korostaa tuotteen määrättyä ominaisuutta. Mikä tahansa toimivuustakuu ei vastuuta perusta. Tämä tulkinta on omiaan vaikeuttamaan arviointia takuun todellisesta luonteesta ja sen antamasta lisäturvasta ostajalle. Lisäksi se antaa mahdollisuuden käyttää takuuta entistä useammin markkinointikeinona, vaikka takuu ei tosiasiassa tuokaan kuluttajalle olennaista lisäturvaa.

Korkein oikeus ei joutunut lausumaan mitään myyjän velvollisuudesta korvata välilliset vahingot, jos myyjän antama takuuehto on tulkittava myyjän antamaksi erityiseksi sitoumukseksi, mutta välillisten vahinkojen korvausvastuu suljetaan takuuehdoissa myyjän korvausvastuun ulkopuolelle. Markkinaoikeus antoi toki asiaan oman selkeän näkemyksensä kuluttajansuojalain valossa ja tältä osin oikeustila onkin selvä. Myyjällä on siis velvollisuus korvata välilliset vahingot tässä tapauksessa. Kuluttajansuojalaki on tältä osin kuluttajan hyväksi pakottavaa oikeutta eikä siitä voida sopimuksin poiketa.

Kun taas sovelletaan kauppalakia kahden tasaväkisen sopimuskumppanin välillä, tilanne voi johtaa toisenlaiseen tulkintaan. Vaikka kauppalaissa säädetäänkin samalla tavalla erityisen sitoumuksen tuomasta vastuusta välillisten vahinkojen osalta kuin kuluttajansuojalaissa, mikään ei estä sitä, että osapuolet sopivat asiasta toisin. Näin ollen takuuehdon rajoitus, joka jättää välilliset vahingot korvausvastuun ulkopuolelle, on lähtökohtaisesti sellaisenaan pätevä. Toisaalta takuuehdot ovat korostetusti sen kaltaisia ehtoja, että niissä ei välttämättä ole neuvotteluvaraa. Takuuehto on pikemminkin toisen osapuolen yksipuolinen tahdonilmaus kuin osapuolten välisen neuvottelun lopputulos. Tällä ei kuitenkaan yritysten välisessä suhteessa voida tulkintaa todennäköisesti kääntää. Sen sijaan kahden yksityisen henkilön välisessä oikeussuhteessa tilanne voi olla epäselvä – joskin käsitellyn kaltaiset takuukysymykset yksityisten välisessä kaupassa ovat äärimmäisen poikkeuksellisia jos koskaan ajankohtaistuvia.

 

 

Petri Kananoja

Kirjoittaja: Petri Kananoja

varatuomari, Vaihde (03) 213 2903, GSM 040 509 7869, Faksi (03) 214 3167, petri.kananoja@veneskoski.com