Tietoa sitä tarvitseville: Asianajotoimisto Veneskoski Oy:n blogin avauskirjoitus 1.6.2015

1.6.2015

Toimintaamme sääntelevät säädökset mielletään usein vaikeaselkoisiksi ja monitulkintaisiksi – ja sitä ne toisinaan ovatkin. Asianajajan työssä olennaista on löytää jutun eri tulkintavaihtoehdoista se todennäköisin – ja muotoilla se uskottavaan muotoon.

Niinpä hyvän juristin tunnistaa siitä, että hän kykenee tekemään asioista selkoa niin juridiikan ammattilaiselle kuin maallikollekin.

Tutkimme, tarkistamme ja vertailemme päivittäin monia eri tietolähteitä saadaksemme tietotulvasta jalostettua kulloinkin tarkoitukseemme soveltuvan olennaisen tiedon. Työllämme hankkimamme tiedot ja taidot luovutamme päämiehemme käyttöön. Koska matkan varrella puseroomme tarttuu paljon myös yleisesti hyödyllistä tietoa, ajattelimme ryhtyä jakamaan sitä blogikirjoituksina.

Haluamme kirjoittaa omasta mielestämme mielenkiintoisista ja asiakkaillemme tärkeistä asioista. Sellaisista, joista meillä saattaa olla parempaa tietoa kuin muilla taikka vaikkapa näkökulma, jonka haluamme jakaa lukijoiden kanssa.


Haluamme kirjoittaa omasta mielestämme mielenkiintoisista ja asiakkaillemme tärkeistä asioista. Sellaisista, joista meillä saattaa olla parempaa tietoa kuin muilla taikka vaikkapa näkökulma, jonka haluamme jakaa lukijoiden kanssa.Kimmo Lahtinen (asianajaja, varatuomari)

Toivomme lukijoidemme saavan blogista tarvitsemaansa tietoa. Mieluiten keskustelemme toki lakiasioista henkilökohtaisesti – tapaamisiin siis lakiasioiden merkeissä, joko tietoverkossa tai kasvotusten.

Juho Siitari

asianajaja, varatuomari, julkinen kaupanvahvistaja

Vaihde (03) 213 2903
GSM 050 573 8622
juho.siitari@veneskoski.com


Jaa tämä artikkeli!
Posted in Yleinen.